Tero Ahlqvist

Kreikan väliaikainen euroero? Onko hullumpaa kuultu.

Huhutaan vahvasti Saksan ehdottaneen Kreikan tilapäistä euroeroa yhtenä mahdollisuutena Kreikan tillanteen ratkaisemiseksi. On vaikea keksiä mitään muuta syytä tällaiseen, kuin että päästäisiin vähäksi aikaa kiukuttelevasta Kreikasta eroon ja yritettäisiin saada euroalue toipumaan sillä aikaa muista kriiseistään. 

Aloin pohtia mahdollisuutta kreikkalaisten kannalta. Asetin itseni kreikkalaisten asemaan tuossa tilapäisessä siirtymässä ja pohdin, miten tuommoinen toimisi vaikka Suomen osalta, jos päädymme tässä talouslaskussa samaan tilanteeseen.

Jos oma valuutta otetaan käyttöön, kaikki Kreikan pankkien euromääräiset talletukset ja lainat muutetaan drakmamääräisiksi, painetaan muutama rekka-autollinen uutta valuuttaa ja opetetaan kansa uusiin seteleihin ja kolikoihin. Koko rulijanssin hinnan lisäksi on sitten vielä kansalaisten arki. On erilaisia arvioita, kuinka kauan suomalaisilta - etenkin vanhemmalta väestöltä - kesti tottua uuteen valuuttaan siirryttyämme euroon, mutta se ei tapahtunut hetkessä. (Tosin jos uusi valuutta tehtäisiin aluksi kurssilla 1:1, siirtymä olisi astetta helpompi.) Voisi kuitenkin epäillä, että juuri kun kreikkalaiset olisivat tottuneet uuteen valuuttaan, alettaisiin keskustella mahdollisesta paluusta eurovaluuttaan...

Ulkomaiset lainat vaikkapa euroopan investointipankilta jäävät euromääräisiksi, jotka rasittavat devalvoituvan valuutan Kreikkaa ihan eri tavalla. Jos valuutta devalvoituisi, turismi todennäköisesti kasvaisi ja toisi myös kasvavia valuuttavirtoja maahan, joten tämä ei välttämättä olisi kuitenkaan katastrofi.

Mutta suurin ongelma tulisi vastaan hallintopuolella ja euroalueen yhteisten instituutioiden kohdalla. On sanottu, että eurosta ei voi erota, koska se on liian raskas prosessi ja kaikkien vastuiden jyvittäminen on vaikeaa. Kun kaadetaan kaikkien rahat yhteen koriin, on helppo laskea kuka laittoi mtäkin ja kuinka iso kenenkin kansantalous on. Näin ovat muodostuneet mm. EKP:n pääoma-avaimet, josta Kreikalla on 2,9% ja Suomella 1,8%. Mutta jos tuosta eroaa keskuspankkeja tai kansantalouksia, jotka ovat itsenäisesti hoitaneet finanssipolitiikkaansa kovin eri tavoin? Painaneet eri määrän rahaa ja nyt tämä raha pitäisi saada pois kierrosta ja muutettua kansalliseksi valuutaksi? Tämäntapaisista syistä euroeroa pidetään mahdottomana.

Kreikalla on osuutensa Euroopan Keskuspankin ja Euroopan Investointipankin, sekä Euroopan vakausmekanismin pääomista. Eurosta tilapäisestikin erotettu maa jouduttaisiin irrottamaan myös noista organisaatioista. Euroopan keskuspankin alaisten kansallisten keskuspankkien talletustaseita hoidetaan Target2-järjestelmän kautta, josta Kreikka tulisi myös hallitusti irrottaa. Kreikan Target2-tase on vahvasti negatiivinen tällä hetkellä. Myös Kreikan pankkien ELA-hätärahoitustakausvastuut EKP:llä ovat jo liki 100 miljardia.

Jos Kreikka potkaistaisiin kaikista näistä järjestelmistä irti, se tarkoittaisi käytännössä suurta velkojen alasajoa ja muiden euromaiden vastuiden kasvamista EKP:n, ERVV:n EIP:n markkinarahoituksesta, joista siis suurella osalla on tuettu Kreikkaa. Kreikka ei kertakaikkiaan voisi noita vastuitaan maksaa. Jos Kreikka päästettäisiin viideksi vuodeksi kesälaitumille noiden vastuiden hoidosta, mikä intressi olisi ottaa Kreikka joskus tuohon soppaan takaisin, jos muut olisivat tuota soppaa hoitaneet omien veronmaksajiensa kustannuksella?

En keksi mitään muuta motiivia tällaiselle tilapäiselle erolle, kuin että tässä nyt haetaan tilannetta, että noita instituutioita ei tarvitsisi lähteä purkamaan ja Kreikka jätettäisiin jonkinlaiseksi eurohaamuksi. Se olisi edelleen kaikissa instituutioissa osakkaana, mutta ilman äänivaltaa. Näin näiden instituutioiden uutta vastuunjakoa tai Kreikan päästämistä velvoitteistaan ei tarvitsisi pohtia, koska ne ikään kuin jäädytettäisiin Kreikan osalta. Kreikan ei tarvitsisi pääomittaa näitä, se ei saisi EVM:stä rahoitusta euromaan tavoin, mutta Kreikan keskuspankki ei myöskään saisi täyttä itsenäisyyttä EKP:n ikeestä. 

Tällaista "haamujäsen"-mallia tukisi sekin, että Kreikan euroero ei voisi tapahtua institutionaalisesti vain sormia napsauttamalla. Se olisi kuukausia - ellei vuosia - kestävä projekti. Ensin Kreikka ottaisi käyttöön rinnakkaisvaluutan euron rinnalle, ja näitä hallintohimmeleitä alettaisiin neuvotella uudelleen. Jos koko ajan taustalla häämöttäisi mahdollisuus siitä, että Kreikka viiden vuoden päästä hakeutuukin jostain kumman syystä euroalueen jäseneksi, mikä motivaatio euroryhmällä olisi purkaa noita instituutioita, koska ne ehkä jouduttaisiin rakentamaan hetikohta uudelleen?

Käytännössä Kreikalle annettaisiin siis vain mahdollisuus käydä kauppaa oravannahoilla, kun Euroalue "talvihorrostaisi" taustalla käsi ojossa eurovastuittensa kanssa. Tällainen hybridiratkaisu, jossa Kreikalla olisi oma raha, mutta ei oikeasti itsenäistä keskuspankkia ja finanssipolitiikkaa olisi myrkkyä kreikkalaisille, mutta herkkua federalisteille, koska sitä olisi helppo käyttää keppihevosena toisille todistellessa, että euroero ei kannata.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat