Tero Ahlqvist

Olen huolissani päättäjien EVM-ymmärryksestä

Sekä kansanedustajien puheenvuoroissa, että mediassa on moneen kertaan sanottu, että Kreikan kolmas tukipaketti ei lisäisi Suomen vastuita, koska se voitaisiin lainata jo Euroopan vakausmekanismiin (EVM) maksetusta pääomasta.

Julkisessa suuren valiokunnan pöytäkirjassa edustaja Karimäki edustaja Biaudet'n kannattamana totesi seuraavaa: "Suomen kokonaisvastuiden ei tarvitse lisääntyä Kreikan nykyisessä kriisissä, sillä EVM:ssä on vielä toistaiseksi riittävästi pääomaa kattamaan Kreikan tarvitsema kolmas lainaohjelma." Edustaja Arhinmäki oli myös samansuuntaisella kannalla.

Vieläpä pääministeri Sipilä on puhunut 1,4 miljardin pääomasta ja paketista "EVM:n puitteissa". EVM-vastuumme eivät rajoitu tuohon 1,4 miljardiin, vaan olemme sitoutuneet takaamaan EVM:n kautta jäsenmaiden lainoja 12,6 miljardiin saakka.

Olen huolissani, jos edes kansanedustajamme eivät tiedä miten EVM toimii. EVM ei lainaa sinne talletettua pääomaansa, vaan käyttää sitä rahoitusjärjestelmänsä puskurina. Varsinaiset tukipaketit lainataan markkinoilta ja EVM jäsenmaat takaavat ne. Suomi on EVM jäsenenä sitoutunut takaamaan näitä lainoja, jolloin mahdollinen Kreikan 72 miljardin tukipaketti lisäisi Suomen takausvastuita 1,3 miljardilla eurolla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Kansalaisille ja myös päättäjille EVM neljässä minuutissa!

https://www.youtube.com/watch?v=VrtPbF9HnuE

Tekstit asetuksista!

Samaan ulostukseen kysyisin onko Stubb saamapuolella EVM-hallituksessa, kuten oletin Urpilaisen aikoinaan olleen! (Jutan avustaja kumosi väitteeni IS-nettijulkaisussa http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128864243529... )

https://vapaakulkija.wordpress.com/2013/12/20/jutt...

https://vapaakulkija.wordpress.com/2014/05/09/kene...

Nostalgiaa Jykän ostetusta komissaarivirasta (Hämiö) http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128843466170...

Kiitos
Hämis

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"Varsinaiset tukipaketit lainataan markkinoilta ja EVM jäsenmaat takaavat ne."

Aivan totta että EVM pyrkii lainaamaan markkinoilta sijoittajien rahaa. Ex-ministeri Urpilainen painotti EVM rahastoa hyväksyttäessä että siihen kuuluu sijoittajavastuu. Siis että sijoittajilla on toissijainen riski IMF:n jälkeen sijoitukselleen. Onko Sinulla tästa esittää poikkeavaa dokumenttia ettei tuota sijoittajavastuuta olisikaan EVM:ssä (kts alla finlex linkki ja otteet tuosta linkistä)?

Totta on se että mahdollisista luottotappioista ja rahaston lisäpääomittamisista vastaavat jäsenvaltiot (sijoittajavastuun jälkeen).

"EVM:llä on valtuudet kerätä varoja laskemalla liikkeeseen rahoitusvälineitä, tekemällä rahoitussopimuksia tai muita sopimuksia taikka sopimalla järjestelyistä EVM:n jäsenten tai rahoituslaitosten tai muiden kolmansien kanssa."

"Lisäksi EVM kerää sopimuksen mukaan vararahaston, jolla katetaan mahdollisia tappioita. EVM:n kohdalla riskiä pienentää myös sen etuoikeutettu asema velkojana. Näin ollen EVM:n toiminta on vakaampaa ja sen riskit paremmin hallittavissa kuin ERVV:ssa."

"IMF:llä on etuoikeusasema EVM:n lainoihin nähden. Yksityisten velkojien asema puolestaan on toissijainen verrattuna EVM:n saamisiin. IMF voi yhteistyössä EKP:n ja komission kanssa seurata rahoitusapujärjestelyjen toteuttamista."

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120034...

Käyttäjän TeroAhlqvist kuva
Tero Ahlqvist

Nuo mitä linkkasit tarkoittavat seuraavaa:

-Jos tukipaketti kootaan siten, että mukana on IMF, EVM ja muita sijoittajia, EVM:llä on muihin sijoittajiin nähden etuoikeutettu asema. IMF on kaiken etuoikeutetuin. Tämä on se ns. sijoittajavastuu, joka siis toteutuu vain jos pelissä on muitakin kuin IMF ja EVM.

-EVM kerää sen vararahaston, mistä puhun puskuripääomana. Sen suuruus on n. 80 miljardia ja sen on kaikki jäsenet jo maksaneet.
http://www.esm.europa.eu/about/governance/sharehol...

-EVM:n koko pääoma on n. 700 miljardia. Se koostuu tuosta 80 miljardin peruspääomasta (paid-in capital), sekä jäsenmailta tarvittaessa haettavasta lisäpääomasta (callable capital) maksimissaan tuohon 700 miljardiin asti.
http://www.esm.europa.eu/pdf/FAQ%20on%20paid-in%20...

Tässä ihanassa videossa kerrotaan vain, että tuon 80 miljardin jälkeen ei käytetä enää veronmaksajien rahoja, vaan raha lainataan markkinoilta. Siinä vaan unohdetaan mainita, että 80 miljardia ei riitä takuiksi 500 miljardin lainakapasiteettiin, jolloin takaajia ovat viime kädessä EVM osakkaat. Mutta tuossa videossa ei käsitellä sitä lainkaan, että EVM-rahoitus ei toimisikaan. Miksipä käsiteltäisiin...
http://www.esm.europa.eu/press/videos/esm-explaine...

EVM on siis sijoituspankki, joka pelaa tuolla peruspääomalla sijoituspeliä, lainaa markkinoilta rahaa ja eteenpäinlainaa sitä jäsenmaille. Peruspääomaa ei lainata, vaan sillä katetaan sijoitustoiminnan tappiot, tai mikäli sijoitustoiminnasta kertyy tuottoa, sitä voi kanavoida jäsenmaille.

Mutta mitä tapahtuu, jos lainan saanut maa ei pysty maksamaan? Tuossa linkkaamassasi muistiossa se sanotaan:
"Lisäksi EVM-sopimus merkitsee, että valtio sitoutuu noin 11,14 miljardin euron suuruisen vaadittaessa maksettavan osakepääoman maksamiseen jos EVM muutoin tulisi maksukyvyttömiksi tai vararahasto ja maksettu osakepääoma eivät riitä tappioiden kattamiseen. Vaadittaessa maksettavan osakepääoman käyttö on siten epävarmaa eikä siitä aiheudu välittömiä budjettivaikutuksia."

Eli, jos itsekään ymmärrän tuon oikein: Jos EVM on lainannut vaikka Kreikalle 80 miljardia, markkinoilta hakemaansa rahaa, eikä Kreikka maksa ajoissa takaisin lainojaan, voi EVM koittaa lainata markkinoilta lisää rahaa, jolla sitten maksaa ne instrumentit pois, millä on rahoittanut tuon paketin. Koska takaajana on koko euroalue, lainaa tulee todennäköisesti lisää, eikä veronmaksajien kukkarolle tarvitse mennä. Mutta jos näyttää siltä, että tuetut maat eivät pysty koskaan maksamaan takaisin ja EVM vähitellen ajautuu maksukyvyttömyyteen, silloin jäsenmailta haetaan lisää pääomaa, joilla katetaan lainatappiot.

Aivan samoin, kuin Suomi maksaa erääntyviä lainojaan ottamalla lisää lainaa markkinoilta, EVM voi pelata koko euroalue selustanaan tuohon 700 mrd asti.

Kiitos Sirpa kysymyksestä. Luin muutaman muistion ja kymmenkunta FAQ:ia ja katselin vielä tuon EVM-videon ja samassaveneessä-videon. Ei ole kovin selvästi sanottu, missä vaiheessa kutsutaan lisää pääomaa ja millä tavalla nuo "takausvastuut" laukeavat.
Tässä vielä yksi sivu:
http://talousdemokratia.fi/?q=evm

Ja saa rohkeasti korjata, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tero kiitos kommentistasi ja kannanotostasi tuohon EVM:n kautta tapahtuvaan lainoitukseen jäsenmaille, jopa pankeille on myös annettu oikeus lainoitukseen. Siis ei-euromaiden pankeille tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Kaiken kaikkiaan niin tuo EVM kuin muutkin EU:n ja eurovaluutan käyttöön liittyvissä eri toimissa (lait ja asetukset) on laadittu mahdollisimman epäselviksi ja monimutkaisiksi. EVM:n kohdalla on tarkoituksena ollut toimia yksityisiltä markkinoilta saatavilla sijoituksilla.
( http://www.esm.europa.eu/investors/index.htm )

Tässä linkki liittyen Kreikkaan ja EVM/ERVV:ään;
http://www.efsf.europa.eu/about/operations/the%20e...

Itse käsitän vastuiden määrittelyn ja varsinkin niiden kasvamisen tässä vaiheessa hyvin vaikeaksi määritellä uskottavasti. Ainoastaan se lienee selvää jos Suomelta pyydetään lisää pääomaa sopimuksessa sovitun ylittävältä määrältä, niin vastuut kasvavat. Tuo tarkoittaa silloin sitä että EVM ei ole onnistunut sijoitustoiminnassaan laisinkaan.

Muunlaistakin käsitystä on ilmaantunut jopa asiantuntijoiden taholta eli jos Kreikalle lainataan EVM:stä kolmas tukipaketti, se kasvattaisi vastuitamme. Itse katson että edellisen Kataisen-Urpilaisen hallituksen hyväksymä EVM sopimus jo velvoittaa Suomen osallistumaan 11,14 miljardin euron lisäpääoman maksamiseen maksetun yli mrd euron lisäksi. EVM sopimuksen mukainen vastuiden määrä on hyvin tiedossa. Koska muutkin jäsenmaat sopimuksen mukaan ovat velvollisia maksamaan lisäpääomaosuutensa, niin tuskinpa vielä kolmas tukipaketti kasvattaa vastuitamme ainakaan heti vaan vasta sen jälkeen jos Kreikka jättää tuonkin lainan maksamatta ja EVM pyytää jälleen osakkailta lisäsuoritusta.

Se on kuitenkin selvää että Kreikalle mahdollisesti maksuun tuleva kolmas tukipaketti EVM:stä lisää riskiä entisestään, joka on mielestäni eri asia kuin vastuiden määrä, joka on jo rajattu EVM:ssä tuossa sopimuksessa Suomen sijoittamiin määriin (jo maksettu ja mahdollinen lisäpääoma).

Mikä mahtanee olla EVM:n lainakapasiteetti tänään?

Käyttäjän TeroAhlqvist kuva
Tero Ahlqvist Vastaus kommenttiin #4

Monessa kohtaa on sanottu, että talletettu pääoma riittää blaa blaa...

Sitten on sanottu, että jos ei kutsuta lisää pääomaa, niin hallitusohjelman linjaus pelittää. Toisaalta hallituksessa viitataan, että EVM:ää enempää ei anneta rahaa ulos. Tarkoittaako tämä tuota 1,44 miljardia vai 12.6 miljardia... Toivon, että hallituspuolueet ovat ainakin yksimielisiä kummasta on kyse.

EVM:llä on oma luottoluokitus, joka määrittää millä hintaa se saa rahaa markkinoilta. Myllyniemen Henri heitti mielenkiintoisen linkin:
https://www.suomenuutiset.fi/reuters-euroalueen-kr...
EVM on tehnyt negatiivisilla koroilla ja muutenkin huonoilla sijoituksilla jo 31 miljoonaa tappiota peruspääomastansa. Tiedossa on ehkä 24 miljoonaa lisätappioita. Onneksi niillä on syytesuoja, niin voivat hassata vaikka koko peruspääoman ilman, että ketään voi vetää siitä vastuuseen.

Tuo lainakapasiteetti on määritelty 500 miljardiksi. Espanjalle on lainattu 40 miljardia ja Kyprokselle reilut viisi. Tämänhetkinen uloslainauskapasiteetti kasvattamatta peruspääomaa on 455,31 miljardia. Lähde:
http://www.esm.europa.eu/assistance/FCC/index.htm

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #5

Tuosta syytesuojasta sen verran, että se ei taida koskea suomalaisia. Olen lukenut tuosta jostain pöytäkirjasta, mutta en nyt sitä löydä tähän "hätään".

Minulle on jäänyt hiukkasen epäselväksi se kun ERVV yhdistettiin EVM:ään, niin kuinka sillä on käyttämtöömiä joa takauksia annettuja varoja? Jos en nyt ihan väärin muistele niin olen jostain lukenut tuon määrän olevan n. 40 mrd. Toki muistini ei ole sitä terävintä kärkeä, joten tämä heitto voi olla virheellinen.

Lainakapasiteetti on määritelty noin suureksi kuin kirjoitat, mutta onko tuohon määrään vielä mahdollisuutta myöntää lainaa? Tuskinpa vaan se edellyttäisi jäsenmailta lisäpääomituksen. Käsitykseni taas voi olla virheellinen.

Muuten on tänään uutiskirjoitus Kreikalle myönnettävästä siltarahoituksesta EU:n hätätilarahastosta. Tästä kirjoittavat FT ja Talouselämä. "EU-komissio aikoo käyttää Euroopan hätärahastoa Kreikan tarvitseman pikaisen siltarahoituksen rahoittamiseen,"
"Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin käyttöä rahoitukseen on vastustanut vahvimmin Iso-Britannia, mutta se joutunee taipumaan asiassa, ellei se saa puolelleen riittävästi muita euron ulkopuolisia maita."

Näin noita hätärahastoja sitten voidaan käytellä vaikka Suomi ei hyväksyisi vai vaatineeko määräenemmistöpäätöksen, johon viittaa tuo edellä oleva kirjoitus sitaateissa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/bryssel+loysi+ra...

http://www.ft.com/intl/cms/s/0/7631e6d2-2ac9-11e5-...

Miten mahtaa käydä Kreikan kolmannen tukipaketin kanssa kun näyttää siltä ettei IMF ole mukana jollei tehdä suurta velkaleikkausta tai ainakin laina-aikojen pidentämisiä. Saksa ja Suomi eivät ainakaan aiemmin ole hyväksyneet tuota.

Toimituksen poiminnat